Tuotantoeläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen 10ov

Tämän kahdeksan viikon työssäoppimisen suoritin 600 emakon sikalassa. Pakko myöntää että menin sinne suurimmaksi osaksi hevosten takia... Tilalla oli 16 hevosta, joista kaksi oli ratsuja, kuusi varsaa, ja 8 siistostammaa. Ratsuja ei ollut juurikaan liikutettu puoleentoista vuoteen, mutta se ei minua haitannut. Ensimmäisen viikon olin tallilla, kun sikalassa oli niin kiireistä ettei kukaan ehtinyt opastaa. Hommiin kuului ruokinta, ulosvienti, karsinoiden siivous ja kuivitus, iltakaurojen ja heinien valmiiksilaitto, parin varsan ajaminen, ja extrajuttuina mm. aidan korjausta, välineiden putsausta ja ratsujen juoksuttamista. Tämä oli todella kiva viikko, opin varsinkin ravureista paljon uusia asioita, kun tietoni ovat tähän mennessä rajoittuneet aikalailla ratsuihin.

Sitten mentiinkin sikalaan! Onneksi en pelkää rankkaa työtä, sillä sitä tämä oli parhaimmillaan. Eikä vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Päivittäiset perushommat opin nopeasti (ruokinnan tarkkailu ja sääteleminen tietokoneella, sairaiden lääkitseminen, paskan kolaaminen jne). Antibiootin piikittämisen opin heti, ei muuta kuin korvasta kiinni ja nopea tuikkaus niskaan. Antibioottia annettiin aina kun possussa oli jotain "vikaa", eli yleisimmät syyt olivat korvatulehdus, syöty häntä, ja niveltulehdukset. Hampaiden hiominen vaati jo hieman totuttelemista, sillä kone kuulosti aivan hammaslääkärin poralta, hammaspöly haisi pahalle, pikkupossut eivät saaneet kipulääkettä ja toimenpide tuntui olevan aika kivulias... ne myös huusivat ja räpistelivät todella kovaa. Mutta harjoitus teki mestarin, ja viimeisillä viikoilla possut meni jo liukuhihnalla. Kastrointi olikin sitten toinen juttu... Ei siinä muuten mitään, mutta minun mielestäni oli niin epäreilua possuparoille laittaa minut tekemään se homma! Aiheutin kokemattomana niin paljon lisäkärsimystä että inhotti. Tein kyllä kun pyydettiin, mutta verta, hikeä ja kyyneliä se vaati.

Ensimmäisellä viikolla en käyttänyt hengityssuojainta, mikä kostautui heti. Henki ei kulkenut enää vapaa-ajallakaan kunnolla, ja syvään hengittäessä yskitti. Onneksi vaivat katosivat kun aloin käyttää suojainta. Työympäristön lämpötila huiteli aina yli +25 asteessa, joten pitkähihaisen käyttö ei ollut vaihtoehto. Hihaton haalari ja t-paita, niillä mentiin. Ainoa miinus siinä oli se, että iltapäivällä kädet olivat enemmän tai vähemmän paskaiset kyynerpäistä alaspäin.

Kaikkea tuli koettua ja nähtyä, ja olen todella ylpeä että jaksoin luovuttamatta loppuun asti. Tämän jälkeen ainakin tiedän että pystyn vaikka mihin, ja että sikala ei ehkä kuitenkaan ole se unelmien työpaikka juuri minulle.
Loppuun vielä kuvia hepoista!

Olen turvallinen ratsastaja... Yksin maastossa kamera kädessä. No, onneks on vakuutukset kunnossa.