maanantai 12. joulukuuta 2011

1. Jakso

Sain tehtäväksi tehdä postauksen siitä mitä meillä on tähän mennessä koulussa ollut ja mitä olen oppinut  syksyn aikana. Yritän kertoa lyhyesti.

1. Jakso 15.8-14.10.2011                                                                                                
Työskentely maatalousalalla 10 ov

Ensimmäinen kuukausi oli pelkkää teoriaa, mutta onneksi aihe oli ihan kiinnostava. Tiedän nyt maatilan vuosikierron ja maanviljelyn perusteet. Maanviljelystä sen verran että kasvinsuojeluaineet, ravinteet, kasvilajikkeet, maaperä, ja erilaiset maanmuokkausmenetelmät tulivat tutuiksi. Alla kuvassa lopuksi tekemämme käsitekartta, joka kertoo aika paljon siitä mitä jäi mieleen.

Viikolla 40 olin työssäoppimassa Järventaustan Ayrshire-tilalla Orivedellä. Oli todella mukava paikka, menisin kyllä uudestaan milloin vain! Sain tehdä todella monipuolisesti töitä, ja opin navetan päivittäiset perustyöt.

Sitten alkoi top-viikot, joissa meidät oli jaettu kolmeen ryhmään. Minä olin ensimmäisen viikon koulun navetalla. Lypsy tuli siellä entistäkin tutummaksi. Sitten oli rakennusta, jossa teimme mm. kaneille pyörillä liikkuvan tarhan ja kopin. Viimeisellä viikolla opeteltiin ajamaan traktorilla. Se oli onneksi paljon helpompaa kuin luulin, ja nyt hallitsen ajoonlähtötarkastuksen ja ajamisen peräkärryn kanssa ja ilman. Oli kyllä mahtavat neljä viikkoa!

Yrittämisestä vielä sen verran, että perustimme oman yrityksen, joka on olemassa toukokuuhun asti. Yrityksemme nimi on Löytöjä Lemmikille NY, ja lisää voit lukea nettisivuiltamme.





Tässä meidän pieneläimet

Ajattelin nyt esitellä meidän pieneläimet:


MARSUT
Mun lempparit näistä kaikista! Vasemmalta oikealle: Tiuhti, Mutru & Viuhti.


KANIT
Näätä & Nestori. Ne asustavat meidän rakennus-viikolla tekemässämme tarhassa. 


 CHINCHILLAT
Niitä on kolme harmaata, en muista nimiä. Eivätkä suostuneet poseeraamaan yhdessä. :)

 
RICHARDSONIN MAAORAVAT
Niitä oli kaksi, Paniikki & Piina, mutta toinen katosi tässä pari viikkoa sitten. Meidän riksut ei ole kesyjä ja hanskat on hyvä olla jos niitä pitää käsitellä.

 Kuinka monta ihmistä tarvitaan leikkaamaan riksun kynsiä? Vastaus: Kolme. Yksi pitelemään kiinni, toinen leikkaamaan ja kolmas kiinnittämään huomiota pois vaikkapa ruuan avulla.

SIPERIAN MAAORAVAT
Näitä en ole koskaan nähnyt nukkumassa tai yleensäkään paikallaan kahta sekuntia kauempaa.. Ei siis toivoakaan saada hyvälaatuista kuvaa näistä kahdesta durasellista.


UNDULAATIT
Näihin en ole vielä kerinnyt paljoa tutustua, mutta niitä on kahdeksan ja ovat aika kovaäänisiä.


VILJAKÄÄRMEET
Meillä on myös kaksi tälläistä komistusta. Nuorempi ja vaaleampi Gabriel sekä tummempi ja vanhempi Konnari. Kuvassa molemmat torkkuvat hanskassa.


DEGUT
Näidenkään kolmen vipeltäjän kanssa en ole kerinnyt paljoa tutustua.


SEEPRAPEIPOT
Supersöpöjä pikkulintuja. En muista kuinka paljon niitä oli, mutta MONTA.


GERBIILI
Tällä hetkellä täällä on enää yksi gerbiili, koska sen kaveri kuoli jokin aika sitten. Mutta ihmeen hyvin se on tähän asti viihtynyt yksin.



Sitten olisi vielä sauvasirkat, kummitussirkat, heinäsirkat ja jauhomadot, mutta niistä ei ole kuvia.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Navetalla

Tänään oli käytäntö-päivä, eli oltiin navetalla! Aluksi oli aika rentoa puuhastelua vasikoiden kanssa. Opetettiin niitä riimuun ja harjaukseen. Sitten lääkitsimme lehmiä mm. täiltä ja ihotaudeilta, sillä monilla oli huomattu pälvikaljun tapaista karvanlähtöä. Meidän piti myös kirjata lääkintä kansioon. Yliopistolta tuli aamupäivästä opiskelija(?) haastattelemaan meitä eläintenhoitajia, ja mentiin sitten yksi kerrallaan työn lomasta haastatteluun. Monet kysymykset olivat hieman outoja, mutta mikäs siinä jos menivät johonkin tutkimukseen..
Ruokailun jälkeen ruvettiinkin sitten kunnolla hommiin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin aidan rakennus? Saatiin kyllä hiehoille oikeen hieno ja iso tarha! Sillä aikaa kun muut rakensivat aitaa me purimme pari turhaa kolmistaan vähän syrjemmältä. Päivän lopussa ostaja tuli vielä hakemaan Vanamon uuteen kotiin. :)
Maanantaina meillä oli pieneläintilaa, mutta teen siitä postauksen myöhemmin.

 Siinä on meidän pikku Iigori jonka etujalat on syntyjään tuollei vääntyny ettei raukka pysty kävelemään niillä. Yritetään venytellä niitä, jos siitä suoristuisivat.. Eikä ole pienellä toista silmääkään. :(
Vasikan juottoa<3

Vastasyntynyt pikkunen Ilpo.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Esittely

Moikka! Olen siis 16 vuotias opiskelija Tampereelta. Opiskelen eläintenhoitajaksi Ahlmanin ammattiopistossa, ja tämä blogi tulee toimimaan portfoliona jota täydennän opiskelun aikana. En vielä oikein tiedä mistä minun pitäisi kertoa täällä koska olin kipeänä sen ainoan portfiliotunnin mikä meillä oli tänä syksynä. :D Mutta tulen varmasti kertomaan koulupäivistä, työharjoitteluista ja ihan kaikesta alaan liittyvästä. Aion suuntautua tuotantoeläimiin, eli kuvat tulevat pääasiassa olemaan navetalta ja tallista. Tosin nyt ensimmäisen vuoden aikana tulee varmasti ihan kohtuullisen paljon juttua myös pieneläimistä, elikkä aika monipuolisesti kaikesta. :)